Essi Raatikainen on työskennellyt Serreksellä jo 17 vuoden ajan, ja tänä aikana hän on kasvattanut ammattitaitoaan monenlaisissa rooleissa Saarijärven tehtaalla. Essin ura Serreksellä alkoi koneenhoitajana Saarijärven tehtaan aloittaessa toimintansa, ja hän onkin päässyt seuraamaan tehtaan toimintaa ja kasvua lähietäisyydeltä. 

”Toimittuani muutaman vuoden koneenhoitajana minut ylennettiin työnjohtajaksi, ja tehtäväni oli huolehtia tuotannon järjestelyistä yhdessä muiden työnjohtajien kanssa. Suhtaudun laatuun intohimoisesti ja tartuinkin tilaisuuteen aina kun pystyin osallistumaan auditointeihin tai käymään lisäkoulutuksia. Toimittuani esihenkilönä 12 vuoden ajan minulle tarjoutui lopulta mahdollisuus liittyä mukaan laatutiimiin Quality and Safety Specialistin roolissa”, Essi kertoo. 

Serres tarjoaa kasvun mahdollisuuksia ja edistää rehellisyyden kulttuuria

Tällä hetkellä Essi vastaa muun muassa tehtaan valmisteluista sisäisiä ja ulkoisia auditointeja varten, sekä osallistuu toimittajien auditointeihin ja työturvallisuuden valvontaan. Hänen mielestään Serreksellä työskentelystä mielenkiintoista tekee yrityksen tarjoama mahdollisuus kehittyä ja edetä uralla. Hän arvostaa sitä, että Serres pyrkii mahdollisuuksien mukaan palkkaamaan sisäisiä hakijoita ja tarjoaa kasvun paikkoja työntekijöille. 

”Serreksellä on rehellisyyden ja avoimuuden ilmapiiri”, sanoo Essi. Työntekijät rohkaisevat toisiaan, ja teemat kuten laatu ja turvallisuus ovat kaikkien vastuulla. Essin mielestä positiivista on myös se, että Serres on vakaa työnantaja, jolla on menestyvä liiketoiminta – etenkin epävarmoina aikoina tämä tuo turvaa työntekijöille. 

 “Työntekijöiden huolia kuunnellaan ja niihin etsitään ratkaisuja. Koen, että Serres tarjoaa monia eri kanavia kertoa mielipiteensä”, Essi lisää. 

Perheen kanssa vietetty vapaa-aika ja neulominen auttavat Essiä rentoutumaan

A pair of Serres socks Essi has knitted.
Pari Essin neulomia Serres-sukkia. 

Kun päivä Quality and Safety Specialistina on ohi, Essi rentoutuu mielellään perheensä kanssa. Lisäksi hän harrastaa liikuntaa, esimerkiksi vesijuoksua, jota hän harrastaa talvisin sisätiloissa ja kesäisin luonnonvesissä nauttien samalla Suomen järvistä.  

Essin intohimona on myös neulominen. Essi kertoo, että hänen viimeisin projektinsa, hame ystävälle, vaati runsaasti kärsivällisyyttä. Onnekseen hän pääsee hyödyntämään samoja ominaisuuksia niin töissä kuin harrastuksissaankin – molemmissa vaaditaan tarkkuutta ja silmää yksityiskohdille. 

Senior Software Engineerinä Innokkaalla työskentelevä Heikki Miinalainen on tyytyväinen työhönsä. Heikki on työskennellyt Innokkaan Espoon toimistolla parin vuoden ajan päädyttyään taloon ystävänsä suosituksesta. 

”Minulle kerrottiin, että esihenkilöni palkkasi minut ennätysajassa”, hän nauraa. 

Heikin mielestä Innokkaalla työskentely on mielenkiintoista, sillä töitä pääsee tekemään monipuolisten projektien parissa: 

”Teen töitä niin sulautettujen järjestelmien, joissa yhdistyvät elektroniikka ja mekaniikka, että puhtaasti pilviprojektien parissa. Näin ollen Innokkaalla pääsen päivittäin haastamaan itseäni ammatillisesti ja oppimaan uusia asioita.” 

Monipuolisuus on Heikin työpäivien suola. Vaikka työn keskiössä onkin koodin kirjoittaminen, on työ Innokkaalla vienyt nuoren ammattilaisen hackathon-tapahtumiin tutustumaan tekoälyn mahdollisuuksiin, ja jopa lennättänyt Atlantin yli suorittamaan testausta paikan päälle yhdysvaltalaiselle asiakkaalle. 

Avoin kommunikaatio mahdollistaa toisten auttamisen

Heikin mukaan Innokkaalla kiinnitetään erityistä huomiota työntekijöiden hyvinvointiin. Työkuormaa tarkastellaan säännöllisesti ja Heikin tiimi järjestää yhteisiä virkistystapahtumia. Heikki kuvailee kulttuuria avoimeksi – ihmiset kertovat toisilleen matalalla kynnyksellä, jos työn määrä on liian suuri, ja auttavat toisiaan. 

Antoisa vapaa-aika on avain hyvinvointiin ja työn ja muun elämän tasapainossa pitämiseen. Vapaa-ajallaan Heikki nauttii ulkoilusta ja toteuttaa intohimojaan koodaamisen ja tietoverkkojen parissa. Suunnistuksen ja pyöräilyn harrastamisen lisäksi hän on mukana koodariyhteisössä ja kuuluu Suomen joukkueeseen European Cybersecurity Challengessa. 

”Harjoittelemme tällä hetkellä napataksemme palkinnon ja voittaaksemme kilpailun Torinossa”, Heikki sanoo.